
Opiskelu kunta-ja aluejohtamisen ohjelmassa antaa valmiudet toimia ja vaikuttaa erilaisissa asiantuntija- ja johtotehtävissä niin paikallisella, kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.
Opiskelija oppii ymmärtämään kunta- ja aluejohtamisen moniulotteista tehtäväkenttää ja siihen liittyvää osallistumisjärjestelmää sekä viemään läpi muutosprosesseja. Näin vaikutetaan sekä yksittäisten kansalaisten jokapäiväiseen elämään että yritysten toimintaedellytyksiin.
Opiskelija voi kajo-ohjelmassa erikoistua oman mielenkiintonsa mukaisesti. Hän oppii soveltamaan erilaisia kehittämisen ja johtamisen lähestymistapoja ja menetelmiä sekä sovittamaan yhteen palveluiden, elinvoimaa tuottavan yritystoiminnan ja ympäristövastuun näkökulmia. Opiskeluun sisältyy harjoitustöitä, jotka kukin tekee itseään kiinnostavista aiheista.
Koulutukseen kuuluu myös harjoittelu, jonka yhteydessä opiskelijat perehtyvät käytännön työelämään. Opiskelijat laajentavat tietämystään valitsemalla sivuaineita kiinnostuksensa mukaan.
Kajo-ohjelmassa tarjottu opetus perustuu kansainvälisesti tunnustettuun tutkimukseen. Vahva tutkimuksellinen ote vahvistaa taitoa kriittisesti arvioida ja valikoida tietoa sekä johtamisen ja kehittämisen keinoin soveltaa luovaa ajattelua käytännön tilanteissa. Opetuksessa korostuvat tieteellisen ajattelun ohella ryhmä- ja projektityöskentelyn taidot.
Kunta- ja aluejohtamisen koulutusohjelmaan sisältyy sekä hallintotieteen kandidaatin että hallintotieteen maisterin tutkinto. Kandidaatin tutkinto tarjoaa hallintotieteisiin perustuvan moniulotteisen näkemyksen paikallisten ja alueellisten prosessien suhteista yhteiskunnalliseen muutokseen ja ympäristöön. Maisterin tutkinto syventää näkemystä erityisesti johtamisesta, kehittämisestä ja yhteiskunnallisista vaikutuskeinoista.
Kajo-ohjelma tarjoaa hyvät mahdollisuudet ja kannustavan ympäristön tieteellisiin jatko-opintoihin.
KUVA: Kajo-ohjelmassa tarkastellaan taloudellisen elinvoiman, julkisten palvelujen ja ympäristövastuun muodostamaa kokonaisuutta kehityksen, johtamisen ja osallistumisen näkökulmista.
